Suomalainen lukupiiri discussion
Oma kirjahylly -haaste
>
Annan kirjat 2017
Hah, minä juuri mietin, että kuinka monta pitkää kirjaa ylipäätään uskallan valita, ettei tule liikaa paineita. Useimmat kiinnostavat kun tuppaavat olemaan vähintään 400-sivuisia.
Noista osa on ollut hyllyssä jo useamman vuoden, joten tää haaste on tosi hyvä sauma saada niitä luettua. Lisäks saan useamman kirjan omaan maailmanympärihaasteeseeni (Intia, Ranska ja Kanada), joten siinä menee kaks kärpästä yhdellä iskulla. Enemmänkin, jos esimerkiksi Helmet-haasteesta löytyy sopivia kohtia, mihin ne sijoittaa.
Kolme muskettisoturia on ihan lemppari! Voi kun löytäisi aikaa lukea sen uudelleen jossain vaiheessa.
Dumasin Monte-Criston kreivi kuuluu suosikkeihini, joten muskettisotureiden lukemista odotan ihan innolla. Omassa hyllyssä se on ehtinyt pölyttyä vasta reilun vuoden, mutta muuten olen kyllä suunnitellut sen lukemista varmaan kymmenen vuotta...
Tuo The Mother Tongue: English and How It Got That Way on minullakin TBR-listalla, muttei ole ollut niin kauan, että olisi päässyt tälle listalle. Oletko lukenut A Walk in the Woods: Rediscovering America on the Appalachian Trail?
En ole, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta! Sen verran olen tuota Mother Tongueta selaillut, että Brysonin teksti vaikuttaa varsin hauskalta.
Annamariah wrote: "Brysonin teksti vaikuttaa varsin hauskalta."Ihan hauska heppu on. Tarkistin juuri ja olin antanut tuolle A Walk in the Woods jopa neljä tähteä, mikä on multa aika korkea "arvosana".
No niin, kirjahyllyhaasteen ensimmäinen kirja eli Anna Kortelaisen Virginie! on nyt luettu. Se sijoittui myös Helmet-haasteen kohtaan 9 (toisen taideteoksen inspiroima kirja).Albert Edelfelt on suosikkitaiteilijani ja olen kiinnostunut historiasta, joten voisi kuvitella, että Virginie! on juuri minulle tarkoitettu kirja. Aihe on erittäin mielenkiintoinen ja kirjassa on paljon hyvää, mutta se ei aivan lunasta takakannen lupauksia. Loppujen lopuksi Virginie jää kirjassa sivuosaan, vaikka onkin koko ajan prosessin taustalla. Varsinainen päähenkilö on kirjoittaja itse ja tarina keskittyy mikrohistoriallisen tutkimuksen tekemiseen. (view spoiler) Lukukokemuksena kirja oli kuitenkin miellyttävä ja innosti minut kuuntelemaan Beethovenin Kreutzer-sonaattia, mistä se saa lisäpisteitä.
Aloitin eilen illalla myös toisen tähän haasteeseen kuuluvan kirjan, eli Richard Adamsin Ruttokoirat. Ensimmäisten sadan sivun perusteella kirja on ihan mielenkiintoinen, mutta ei yllä läheskään Ruohometsän kansan tasolle.
Ruttokoirat on nyt luettu. Tykkäsin kirjan lopusta, mutta sinne pääsemisessä tuntui kestävän todella kauan. Kirjan lukemattomia murteella kirjoitettuja vuorosanoja oli raskas lukea, ja varsinaisten tapahtumien välillä oli ehkä vähän turhankin paljon filosofista pohdintaa ja Nipsun aistiharhoja. Kirjan aihe eli eläinkokeet ja koe-eläinten olot 1970-luvulla on jo sinällään ahdistava, mutta se on ehkä ihan hyvä juttu.Valitettavasti en vain voi olla vertaamatta tätä Ruohometsän kansaan, joka on yksi kaikkien aikojen lempikirjoistani. Ruttokoirat jää auttamatta häviölle. Olen tyytyväinen, että sekin tuli luettua, mutta ainakaan tällä hetkellä ei tunnu siltä, että tulisin lukemaan kirjaa uudestaan (sen sijaan hinku lainata Watership Down e-kirjana on todella kova :D Tai ehkä tartun taas kerran omasta hyllystäni löytyvään suomennokseen).
En malta odottaa, mitä viimeisten viiden luukun takaa paljastuu! Jo kaksi ensimmäistä luettua olivat (sekä arvioistaan huolimatta että niiden ansiosta) sen verran kiinnostavia, että lisäsin jo omalle lukulistalleni. Sinnehän tulee sopivasti tilaakin, kun omasta haastelistasta saa ruksittua kirjoja pois.
Päivitin taas vähän luettavien listaa. On suorastaan noloa, että Pat-kirjat ovat minulla edelleen lukematta, vaikka Montgomery on ollut lempikirjailijoitani jo 20 vuotta ja hankin pokkarit omaan hyllyyn jo kauan sitten. Vuorovetten prinssi taas sopii helmikuun Oscar-teemaan, vaikkei viralliseksi lukupiirikirjaksi pääsytkään. Sitä kuitenkin olisi joku muukin lukemassa, mikä on aina mukavaa :)Helmet-haasteeseenkin listalla olevista kirjoista sopinee suurin osa. Hyllystäni löytyvä Kolme muskettisoturia on ilokseni kuvitettu painos, Sopiva nuori mies sijoittuu Intiaan, Jalnan synty aloittaa sukusaagan, Kalevala on inspiroinut muuta taidetta ja Montgomery kirjoitti yli 20 teosta. Jonkun "yli jääneen" kirjan voi aina sijoittaa kohtaan 43 (kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään).
Huomasitko jo muuten Kirjasammon artikkelin kevään uusista kirjoista? (Linkki Vuoden 2017 uutuuskirjassa) Siellä on tulossa kirja Albert Edelfeltista.
Kiitos vinkistä! Varausjono näyttäisi olevan huikea, mutta hyvällä tuurilla bongaan sen bestseller-hyllystä jostain kirjastosta.
Aloitin tänään työmatkalla Mazo de la Rochen kirjan Jalnan synty, joka menee tämän kirjahyllyhaasteen lisäksi Helmet-haasteen kohtaan 26 (sukutarina) ja oman maailmanympärimatkani Kanada-kohtaan. Minulla on ollut jo useamman vuoden ajan suurin osa Jalna-sarjaa hyllyssä, mutta puuttuvat osat sain kerättyä vasta viime vuoden aikana, joten nyt on hyvä hetki aloittaa. Kirjojahan riittää kokonaiset 16 kappaletta eli koko kirjahyllyhaasteen edestä ja vähän ylikin, mutta ajattelin nyt tässä kohtaa sijoittaa tähän vain sarjan ensimmäisen osan ja jatkaa lukemista sitten ihan kiireettä fiiliksen mukaan. Kirjojen pitäisi kunkin toimia myös itsenäisinä teoksina, eli senkin suhteen voi ottaa rennosti osa kerrallaan.
Tämähän onkin jännempi kuin osasin odottaakaan - jo sivulla 45 käydään kissatappelu korseteissa ja krinoliineissa :D
Jalnan synty on nyt luettu. Kirja oli ihan viihdyttävä, mutta ei millään muotoa järisyttävä. "Juoni" ei sisällä juuri muuta kuin että brittiläinen ex-sotilas Philip Whiteoak muuttaa nuoren vaimonsa Adelinen kanssa Intiasta Kanadaan ja rakennuttaa sinne Jalna-nimisen kartanon. Enimmäkseen kirja on kokoelma anekdootteja matkan ja talonrakennuksen vaiheista. Muiden arvosteluiden perusteella olen saanut käsityksen, että sarjan muissa osissa on sitten enemmän tarinaa ja tämä yhdeksäntenä kirjoitettu romaani on lähinnä taustoittava "esiosa".Sellainen mielenkiintoinen ratkaisu tässä kirjassa on tehty, että kertoja on varsin etäinen, eli tapahtumia kuvaillaan lähes yksinomaan tapahtumien kautta ja ihmisten ajatuksia ja sielunmaisemaa valaistaan erittäin vähän. Yleensähän kaikkitietävä kertojakin kuvailee asioita aina jonkun tietyn henkilön näkökulmasta tai vuorotellen eri henkilöiden näkökulmista, mutta tässä henkilöitä seurataan lähinnä "ulkopuolisen silmin". Sitä en vielä tiedä, jatkuuko sama linja sarjan muissa osissa.
Seuraavaksi omasta hyllystä olisi varmaankin vuorossa Vuorovetten prinssi Oscar-teeman hengessä.
Sain Vuorovetten prinssin loppuun eilen illalla. Tämä oli ehkä haasteen "ennätyskirja" siinä mielessä, että se on odottanut hyllyssäni lukemista reilusti yli vuosikymmenen. Minulla oli tapana viettää peruskouluikäisenä syyslomat isovanhempieni luona. Isoisällä oli satoja hyllymetrejä kirjaa, ja lisää tuli koko ajan. Yhdellä näistä syyslomareissuista autoilimme isolle kirpparille, jossa oli suuri valikoima halpoja kirjoja. Isoisä käski ottaa, mitä haluan, ja heitti itsekin kasaani omia ehdotuksiaan. Sain kotiinviemisiksi pahvilaatikollisen kirjoja, joista yksi oli Vuorovetten prinssi.Minulla ei ollut kirjan suhteen juurikaan ennakko-odotuksia, sillä vaikka kirjan nimi oli tuttu, sisällöstä en ollut kuullut keskusteltavan. Kirpputorilta minulle päätyneessä kappaleessa ei ollut kansipapereita, eli takakansiteksti ja kansikuvakin puuttuivat kokonaan. Luin kuvauksen Å·±¦ÓéÀÖista vasta vuodenvaihteessa.
Kirja on saanut käsittämättömän hyvät arvostelut; 47 % lukijoista on antanut sille täydet 5 tähteä ja 95 % vähintään kolme. Itse en kyennyt antamaan sille kolmea enempää, sillä vaikka kirja oli ihan mielenkiintoinen, se ei herättänyt minussa mitään suuria tunteita, vaikka onkin näemmä puhutellut monia muita ihmisiä. En edes itkenyt kertakaan, vaikka kirjassa tapahtui kauheita ja olen sitä ihmistyyppiä, joka sopivassa mielentilassa itkee vaikka tv-mainoksille.
Myös kirjan suomennos tökki, sillä se vilisi interferenssiä ja anglismeja. Tässä muutama esimerkki:
"Teidän pitäisi käydä gerillasotaa meitä vastaan."
"Me olemme aberraatioita, kulta."
"Joo, minäkin mielelläni ajattelen sitä noin herooisin termein."
"Voisitko olla kiltti ja hakea kleenexin?"
"Olen aina pitänyt siitä instantista ihailusta, jonka saan osakseni --"
"Niin ignorantteja vanhempani olivat --"
"-- joka oli määritellyt tärkeimmän tavoitteensa yhdellä ainoalla sanalla: kurssin priimus."
Minä olen juuri aloittanut tämän...toivottavasti herättäisi minussa jotain muuta kuin ärsytystä koska muuten tulee tuskaiset 600(?) sivua
Annamariah wrote: "Kirja on saanut käsittämättömän hyvät arvostelut; 47 % lukijoista on antanut sille täydet 5 tähteä ja 95 % vähintään kolme."Tämän takia mä usein pysynkin erossa tällaisista amerikkalaisista romansseista/melodraamoista, mitä tämä sitten lieneekin. Niissä ilmeisesti on jotain, joka vetoaa ihmisiin/amerikkalaisiin, mutta mitä en pysty ymmärtämään. Tuollainen "arviojakauma" toimii minun tapauksessani usein jo varoituksena, ainakin uudempien kirjojen kohdalla.
Ei se minussakaan sentään pelkkää ärsytystä herättänyt, kolme tähteä minä sille annoin. Ja jos muuten välillä kyllästytti, tiettyjä perhetragedioita pantattiin sen verran pitkään, että oli pakko jatkaa lukemista, että saa tietää, mitä oikeastaan oli tapahtunut :D
Hah, minäkin mietin lukiessani, että pitäisikö sitä olla amerikkalainen, että osaisi arvostaa enemmän tiettyjä juttuja. Etelävaltiot vs. New York -asetelmaa jauhetaan kyllästymiseen asti, ja Etelä-Carolinaa hyvine ja huonoine puolineen kuvaillaan suorastaan kansallisromanttisella innolla.Romanssi ei kyllä ole ensimmäinen sana, jolla tätä kirjaa kuvailisin, vaikka kirjassa on rakkaussuhdekin. Se jää kuitenkin varsin pieneen osaan, ja pääasiassa ovat ehdottomasti perhesiteet.
Tuosta Etelä-Carolinan kuvailuista luinkin muista arvioista. Ja kun vasta elokuva pyöri taustalla (olen joskus katsonut kai kokonaan), niin tiesin kyllä, että muutakin siinä on, mutta Nolte ja Streisand minulle ensimmäisenä tulevat mieleen. (Noh, johtunee ehkä posterista.) Mutta jotenkin siinä tuntuu olevan kaikkea liikaa, sosiaaliporno on ehkä väärä sana, mutta mä kuitenkin aina sitten pelkään, että kaikella mahdollisella herkutellaan ja tarinaa paisutellaan liikaa (ehkä shokeeraamistarkoituksessa), ja minulla on raja aika alhaalla sen suhteen. Tuon takia en tykännyt myöskään Millennium-trilogiasta, josta juuri ja juuri sain ekan kirjan luettua, elokuvat olin jo nähnyt ja pitänyt uskomattomina.
Millennium-trilogian kaikki osat saivat minulta kolme tähteä kuten Vuorovetten prinssikin, mutta jos minun pitäisi lukea jompikumpi uudestaan, lukisin mieluummin koko trilogian. En tiedä, johtuuko se Ruotsin kulttuurisesta läheisyydestä vai mistä, mutta Lisbeth Salander on minulle paljon samaistuttavampi henkilö kuin yksikään Wingon perheen jäsenistä.
No Salander oli ihan hyvä hahmo, kai, kirjan lukemisesta on sen verran aikaa, etten enää niin muista, vähän epäuskottava kyllä. Mutta ei kuitenkaan niin hyvä, että olisin jaksanut lukea enemmän kirjoja, koska en pitänyt kirjojen tyylistä tai juonesta.
Minä kyllä kovasti pidin Millenium-trilogiasta, joten ehkä sitten pidän myös Vuorovetten prinssistä ;)
Mä mietin ihan samaa, Millenium trilogia on mun lemppareita.
Aloitin eilen tämän urakan pisimmän kirjan, joka on siis Vikram Sethin Sopiva nuori mies. Sain luettua ensimmäisen osan eli olen nyt sivulla 80. Vähän alle 1200 sivua siis jäljellä...Alku ainakin on sujunut melko kivuttomasti. Ihmisiä on paljon ja kestänee jonkin aikaa päästä sisään tuohon maailmaan eli 1950-luvun vasta itsenäistyneeseen Intiaan, joka on minulle melko vieras.
Veikkaan, että tämän teoksen lukemisessa kestää melko kauan ihan jo sen takia, että kirja on ihan jumalattoman painava, eli kirjaimellisesti kaikkea muuta kuin kevyttä työmatkalukemista. Sitä tulee siis luettua lähinnä iltaisin sängyssä, missä sitä ei tarvitse kannatella käsissä. Bussissa tulee sitten luettua muita kirjoja.
Sopiva nuori mies etenee hitaasti mutta varmasti. Puoliväli on ohitettu, mutta viitisensataa sivua olisi vielä edessä. Henkilöitä ja erillisiä (ei kovin vauhdikkaita) juonia on todella paljon. Odotan mielenkiinnolla, liittyvätkö ne kaikki lopulta oleellisesti toisiinsa vai ei. Jonkinlaisia yhteyksiä "päähenkilöiden" välillä on, enimmäkseen avioliittojen kautta, mutta toistaiseksi useimmat alajuonet vaikuttavat melko irrallisilta (ja varsinkin kirjan nimessäkin mainostettu sulhasen etsintä tuntuu jääneen kokonaan sivuosaan politiikan tieltä).Aloitin työmatkalla tänään Nathaniel Hawthornen klassikon The Scarlet Letter, joka on odottanut hyllyssäni lukemista jo yli kahdeksan vuotta. Se tarttui aikoinaan mukaan lontoolaisesta kirjakaupasta, joten se sopii Popsugar-haasteen kohtaan 40 (a book you bought on a trip).
Sulla on kyllä ollut vauhti päällä tämän haasteen suhteen. Mä taisin hyytyä parin kirjan jälkeen!Itseltä löytyisi Kindleltä tuo Scarlet Letter. Jospa itsekin intoutuisi lukemaan sen tänä vuonna...
Onhan sullakin kuusi kirjaa jo luettuna, vaikkakin sieltä alkuvuodesta :) Mulla tätä haastetta on edistänyt se, että saan töistä nykyään melkein pelkkiä iltavuoroja, eli ehdin kirjastoon harvemmin kuin ennen (en ole niin energinen, että heräisin kirjastoon ennen töiden alkua, ellei ole pakko palauttaa jotain tai noutaa varausta). On paljon helpompi tarttua niihin oman hyllyn pölyttyneisiin teoksiin, kun ei ole jatkuvasti lainassa kahtakymmentä kirjaston kirjaa, joiden eräpäivät lähestyvät... Lisäksi olen onnistunut valitsemaan tähän aika hyvin kirjoja, jotka sopivat muihin lukuhaasteisiin, mikä lisää motivaatiota.
Scarlet Letter on nyt luettu. Kirjailijan oma esipuhe on 30 sivua pitkä ja aivan kuolettavan tylsä (minusta tuntui, ettei hän koskaan pääsisi asiaan), mutta siihen verrattuna itse tarina on suorastaan mukaansatempaava, vaikka objektiivisesti tarkasteltuna teksti ei ole mitään suoraviivaisimmin etenevää.Annoin kirjalle kolme tähteä (2,5 pyöristettynä ylöspäin). Tuskin tulen lukemaan sitä uudestaan, mutta nyt on taas astetta yleissivistyneempi olo (ja on aina kiva saada noita oman hyllyn kirjoja siirrettyä luettujen sarjaan).
Vaikka luin pääsääntöisesti sitä omassa hyllyssä lojunutta paperiversiota, ehdin yhtenä päivänä töissä lukea pikkuisen matkaa puheluiden välissä, jolloin löysin Gutenbergista kauniin kuvitetun version.
P.S. Elättelen toivoa siitä, että saan Sopivan nuoren miehen loppuun viikon (tai viimeistään kahden) sisällä. Eilen illalla ylitin tuhannen sivun rajapyykin, eli enää yhden keskivertoromaanin verran jäljellä, huraa! :D
Ehkä tuon arvion perusteella uskaltaa jossain vaiheessa kokeilla Scarlet Letter:iä. Itse olin kamalan tyytyväinen kun sain vihdoin sen Me, hukkuneet luettua. Vaikka kyseessä oli vain 750 sivuinen teos, sain ekaan reiluun 300 sivuun menemään yli kuukauden ja sitten luinkin lopun nyt vappuna parissa päivässä!
Urakan suurin haaste selätetty! Sain siis Sopivan nuoren miehen tänään loppuun. Eihän siinä vierähtänytkään kuin puolitoista kuukautta... Sivujakin oli tosin viiden haastekirjan edestä.Takakannessa lukee: "Romaanin alussa esitetään pulmallinen tilanne: intialaisen Mehran perheen nuorin tytär Lata on tullut naimaikään, enää puuttuu vain 'sopiva nuori mies'. Totta kai Latalle sellainen järjestyy - mutta vasta liki 1300 sivun jälkeen! Uskomattominta kuitenkin on, että kirjan lukeminen maksaa vaivan monin kerroin: Vikram Seth ei ole kirjoittanut yhtä ainutta turhaa lausetta."
En kyllä ihan allekirjoita tuota, etteikö kirjassa ole muka mitään turhaa. Mielestäni useamman sata sivua voisi poistaa ilman, että juoni kärsisi mitenkään oleellisesti. Kirja ei ole huono, muttei myöskään järin mukaansatempaava, ja kirjan raskaus (kirjaimellisesti) tekee siitä hieman hankalasti luettavan, joten etenemiseni oli hidasta.
Yksi kirjan parhaita puolia on se, että saan tällä kuitattua kohdan ainakin neljästä eri lukuhaasteesta. Etenkin maailmanympärimatkan Intia-kohtaan tämä sopii loistavasti, sen verran paljon tätä lukiessa tutustuu vieraaseen kulttuuriin. Minun oli välillä pakko googlata lisätietoa intialaisista juhlista ja muista tavoista, sillä kaikkea ei suinkaan selitetä ulkomaalaiselle lukijalle.
Henkilöitä on vaikka kuinka hirveästi, mutta kirjan alussa olevat neljä sukupuuta auttavat pysymään kartalla tärkeimpien ihmisten suhteen, ja kyllähän sitä 1271:n sivun aikana vähitellen oppii muistamaan, kuka kukin on. Rinnakkaisjuoniakin riittää vaikka muille jakaa. Osa on varsin mielenkiintoisia, toiset eivät niinkään. Politiikkaa varsinkin on enemmän kuin mitä nimen ja takakannen perusteella olisin odottanut. Itse "pääjuoni" eli puolison etsiminen Latalle jää välillä ihan sivuun pitkäksi aikaa muiden asioiden tieltä.
En ollut ihan tyytyväinen loppuratkaisuun (vaikka sinällään ei ollut suuri yllätys, kuka Latan kosijoista se "sopiva nuori mies" lopulta oli). (view spoiler) Viimeisessä luvussa vietettyjen häiden jälkeinen loppukohtaus tuntui katkeavan todella äkillisesti, ja minun oli jotenkin vaikea tajuta, että kirja on nyt viimeinkin loppu. Olisin kaivannut jonkinlaista epilogia, jossa kerrotaan, millaiseksi Latan avioliitto lopulta muodostui.
Annoin kirjalle kolme tähteä, sillä vaikka kirja oli pitkä eikä yleisesti ottaen kovin mukaansatempaava, en myöskään tylsistynyt kuin paikoitellen, vaikka eteneminen olikin hidasta. Osa sivujuonista oli suorastaan jännittäviä. Lisäplussaa tulee myös intialaisten ihmisten ja tapojen kuvauksesta; tunsin sivistyväni kirjaa lukiessani.
Mä olen mielenkiinnolla seurannut tätä projektia! Itsestäni ei tuohon varmaan olisi kyllä ollut. Olen jo tyytyväinen että sain sen Me hukkuneet luettua ja siinä oli vain 750sivua. Ei sillä etteikö pitkiäkin kirjoja tulisi luettua mutta tyylillisesti sekin oli hiukan raskaan puoleinen vaikka olikin mielenkiintoinen.
Olen kivasti aikataulussa tämän haasteen suhteen, nyt on 7/12 luettuna, viimeisimpänä L. M. Montgomeryn Pat of Silver Bush.Ostin Akateemisesta kaikki saatavilla olevat Montgomeryn pokkarit joskus yli kymmenen vuotta sitten ja lueskelin silloin niistä kaikki paitsi Patin jatko-osineen. Aloitin kyllä tuolloin Patiakin (löysin kirjanmerkin sivulta 80), mutta se jäi silloin kesken muiden kirjojen tieltä, enkä tarttunut siihen uudestaan ennen kuin nyt. Tästä huolimatta odotin kirjalta paljon, onhan Montgomery lempikirjailijoitani, joten valitettavasti se oli pettymys.
En sano, että kirja olisi ollut huono, mutta se ei vain yllä samalle tasolle kuin Montgomeryn muut romaanit tai novellikokoelmatkaan, joten tähdet jäivät kolmeen. Tekstin kyllä tunnistaa helposti Montgomeryn kirjoittamaksi, mutta Pat of Silver Bush ei ole hahmona läheskään yhtä kiehtova kuin Anne of Green Gables tai Emily of New Moon tai edes Jane of Lantern Hill. Kun varsinaista juonta ei ole, vaan kirja on yksittäisistä arkisista anekdooteista koostuva kasvukertomus, käytännössä koko juttu lepää päähenkilön varassa, eikä Pat ihan riitä kannattelemaan tarinaa.
Itkin kyllä parissa kohdassa ja hymyilin toisaalla, joten ei kirja ihan kylmäksi jättänyt. Nyt tekee taas mieli lukea kaikki Anne(Anna)-kirjat uudestaan (etenkin kun aloin katsoa Netflixistä sitä uutta tv-sarjaa).
Minä ostin (vai olisiko ollut jopa ilmainen) Anne-kirjat englanniksi Kindlelle muutama vuosi sitten. Tai kyseessä oli joku kokoelma kirja jossa lähes kaikki nuo kirjat, mielestäni kyllä joku puuttui. Nyt olen pikku hiljaa sitten kolme ensimmäistä lukenut. Hassua ettei näitä ole tullut luettua koskaan aiemmin, eikä muutakaan Monthomerya. Nyt tosiaan lainassa Sininen linna. Onkohan kyseessä jotenkin eri tyyppinen kirja kun se oli sijoitettu aikuisten puolelle?
Anna-sarjasta kaksi kirjaa (neljäs ja kuudes) on kirjoitettu myöhemmin (30-luvun lopussa), ja suomeksi ne julkaistiin vasta 2002. Jos kyseessä oli ilmainen paketti, ne varmaan puuttuivat, koska tekijänoikeudet ovat vielä voimassa toisin kuin aiemmin kirjoitetuissa. Sinisen linnan löysin ja luin vasta aikuisena, ja rakastuin siihen heti. Siinä päähenkilö on 29-vuotias vanhapiika eikä pikkutyttö kuten Montgomeryn lastenkirjoissa. Mielestäni Montgomeryn ihmiskuvaus on romaanissa parhaimmillaan.
En huomannut sinua kirjan lukeneiden joukossa, joten vinkataanpa kirja fb-ryhmästä: Nainen parvekkeella. Taustatarina nimittäin kertoo Albert Edelfeltistä ja Virginiestä. (Sopisi varmaan siihen yhteen Popsugarin kohtaankin.)
Kiitos, pitää katsoa, jos tulisi kirjastossa vastaan :)
Nyt kun sain Sinuhen uusintaluvun päätökseen, tartuin saman tien toiseen tiiliskiveen eli vuorossa on Alexandre Dumasin Kolme muskettisoturia, joka on onneksi huomattavasti ensiksi mainittua kevyempää luettavaa (ehdin jo sivulle 133, vaikka aloitin vasta tänään). Tarina on kyllä ennestään tuttu erinäisistä filmatisoinneista, mutta itse kirja on tähän asti jäänyt lukematta. Mukavan vauhdikkaasti se etenee, eli tässä tuskin vierähtää kovin montaa päivää.
Syyskuulle olisi ilmeisesti tulossa Monte Criston kreivi Dumas'lta, joka tosin on kai jo vähän vähemmän seikkailullisempaa. Miten uskollisia filmatisoinnit muuten ovat? Minä olen jotenkin ajatellut, että niissäkin olisi otettu vapauksia, ehkä tosin ei niin paljoa kuin Dumas kirjassaan... :D Suosikkini elokuvista lienee vuoden 1973 versio, tosin sen olen nähnytkin ensimmäisenä.Edit: Hitsit, Monte-Criston uusin painos onkin tosi paksu, 1140 sivua... omani on 400 sivua lyhyempi, tosin se onkin aika pientä tekstiä, löytö jostain vaihtokärrystä. Mitenkähän tuon nyt järjestäisi.
Uusin elokuva (2011) ilmalaivoineen ottaa aika suuria vapauksia, mutta mielestäni se on hauska ja tykkään sen näyttelijäkaartista. Muista leffoista olen nähnyt vain 1993-version, joka ei ole mielestäni kovin hyvä eikä kai järin uskollinenkaan, ja sitten tietysti Rautanaamion, vaikkei se perustu tähän ensimmäiseen kirjaan. Nykyään taitaa pyöriä myös BBC:n tv-sarja, mutta sitä en ole katsonut. Muskettikoiria muistan kyllä nähneeni pienenä telkkarista...
Olen lukenut nyt reilut 650 sivua Muskettisotureita, ja tässä on kyllä selkeä suosikki tähänastisista haastekirjoista. Vaikka sivuja on paljon, kertaakaan en ole ajatellut, että "loppuisipa jo". Ihan joka päivä en ole ehtinyt lukea tätä, kun välissä on ollut pari kirjaston kirjaa, joiden eräpäivät lähestyivät uhkaavasti, mutta mukavasti on edennyt :)
Luin Muskettisoturit joskus teininä, kun istuin maailman hiljaisimmassa kesätyöpaikassa (ei ollut kirjasto, vaan kotiseutumuseo, jossa ei juurikaan käynyt asiakkaita). Muistan pitäneeni siitä ja mielestäni se oli hyvin nopeasti luettava kirja, koska käytin sen lukemiseen aikaa ehkä noin puolitoista viikkoa. Luin myös Monte Criston kreivin heti perään, mutta en pitänyt siitä ihan niin paljoa kuin Muskettisotureista ja sen lukeminen veikin sitten hieman enemmän aikaa.Minulla on myös tuo ajatuksena lukea tuo Kalevala tässä syksyn aikana pois alta, mutta se ei ole mukana tässä haasteessa, koska en omista sitä. Saapa nähdä, millainen kokemus tuo tulee lopulta olemaan, koska ainoa versio, mitä olen Kalevalasta ikinä lukenut on Kunnaksen Koirien Kalevala ja se Kalevalaa jäljittelevä/siihen perustuva/mikä lienee Don Rosan Aku Ankka -sarjis :D .
Sarjis varmaan oli Sammon salaisuus ja muita Don Rosan parhaita. Kalevalalle voisi tehdä oman ketjunkin, se kun on nyt sellainen kirja.Monte-Cristo on varmaan aiheeltaan vähän vakavampi ja Muskettisoturit taas seikkailullisimpia, ainakin teemat tuntuvat olevan ihan erilaisia, joten ei liene ihme, jos toinen on nopeampi luettava.
Löysin kirjastosta myös Dumas'n Punainen sfinksi, jonka julkaiseminen kai jäi kesken (mutta ehkä tarina ei kuitenkaan?). Se on kai jonkinlainen jatkumo Muskettisotureille, jotka kuitenkaan eivät esiinny tarinassa, mutta Richelieu kylläkin. Tuo melkein kiinnostaa minua eniten, sillä tarina ei ole tuttu kuten noiden muiden kohdalla. Se on aina vähän ongelma näiden klassikoiden kanssa.
Sain Muskettisoturit viime yönä loppuun, ja neljä tähteä annoin. Kirja on vauhdikas ja hauska, vaikkei ehkä järin realistinen. Kertoja muistuttaa moneen kertaan, miten d'Artganan on hyvin älykäs ja varovainen nuori mies. Ilmankos hän onnistuukin heti ensimmäisenä päivänään Pariisissa haastamaan kaksintaisteluun kaikki kolme muskettisoturia yksi kerrallaan... d'Artagnan kyllä pääsee yllättävän helposti mukaan kolmen vanhan ystävyksen tiiviiseen porukkaan. Ainakin muskettisoturit ottavat "yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta" -mottonsa tosissaan, sillä porukalla on käytännössä yhteistalous. Aatelismiehen kunnia, johon vähän väliä vedotaan, ei suinkaan estä elämästä muiden siivellä, uhkapelaamasta kaverin omaisuudella tai tappamasta vastaantulijaa, jonka käytös ei miellytä.Myladysta tuli vähän Nefernefernefer-viboja (vaikka Mylady onkin paljon aktiivisempi toimija ja ennättää tehdä kaikenlaista kirjan mittaan). Ovatko suunnilleen kaikki miehet muka oikeasti noin vietävissä, että yksi kaunis ja katala nainen saa heidät uskomaan ja tekemään mitä tahansa?
Yläluokan kuvaus on aika erilaista kuin itselleni tutummissa saman aikakauden englantilaisissa kirjoissa. Kulttuurierot ovat yllättävän suuret, vaikka välissä onkin vain kapea kanaali.
Tykkäsin vakavammasta Monte-Criston kreivistä vielä vähän enemmän, ja nyt tekisikin mieli lukea se uudestaan. Onneksi se on kai tulossa jossain kohtaa lukupiirikirjaksi... Lisäksi mulla on hyllyssä englanninkielisinä käännöksinä Kolmen muskettisoturin jatko-osat Twenty Years After ja The Man in the Iron Mask. Jos vaikka ensi vuoden kirjahyllyhaasteeseen...
Ylipäätään tuolla omassa hyllyssä on paljon kirjoja, jotka haluaisin lukea uudelleen. Useimmat moneen kertaan luetut ovat niitä lapsuuden suosikkeja, josta suurinta osaa en ole lukenut 5 - 10 vuoteen. Olen vähän lupaillut itselleni, että kunhan tämän vuoden lukuhaasteet (Helmet, Popsugar, Tiekkö, tietokirjallisuus ja tämä) on suoritettu, saan loppuvuonna lukea vaikka pelkästään vanhoja suosikkejani :D
Pääsinpäs tässäkin haasteessa ajan tasalle (sain siis yhdeksännen kirjan luettua syyskuun viimeisenä päivänä :D)! Sivumäärissä mitattuna olen tosin aikataulusta edellä, joten en ole huolissani haasteen valmistumisesta (ja suunnittelen jo mielessäni, mitä valitsisin ensi vuoden haastekirjoiksi).Pakomatkalla: Toinen lokikirja kertoo Kyllikki Villan puolen vuoden mittaisesta matkasta vuonna 1992. Päiväkirjamerkinnöistä koostuvassa kirjassa matkataan Helsingistä Lissaboniin, sieltä Cardiffin kautta St. Helenan saarelle ja vielä Kapkaupungin kautta Namibiaan ennen kotiinpaluuta. Matkaa tehdään laivalla, junalla ja autolla, lentokoneella kuljetaan vain kotimatka.
Villan päiväkirjoissa puhutaan säätilan, retkien, syömisen ja juomisen lisäksi myös käännöstyöstä ja yksinäisyydestä. Paljon lasketaan myös rahoja ja ollaan huolissaan kustannuksista. Minua hieman kauhistutti lukea, miten hankalaa matkanteko on ollut vielä 1990-luvun alkupuolella (saati sitten sata vuotta sitten, kun Villan isovanhemmat olivat Ambomaalla lähetystyössä!). Kaukopuhelut, telexit, poste restantet ja rahalähetysten odottaminen eri pankeissa kuulostavat varsin stressaavilta. Siihen lisäksi vielä puolen vuoden matkatavaroiden ja ostosten roudaaminen ympäriinsä... Minusta ei tuollaiselle matkalle olisi, joten täytyy ihailla vanhan rouvan rohkeutta.
Tämä kirja oli monella tapaa kiva saada luettua: se oli ihanan nopea ja mielenkiintoinen lukukokemus raskaampien kirjojen väliin, ja lisäksi se sopi neljään eri lukuhaasteeseen (tämä, YKL, Popsugar ja Tiekkö). Sain kirjan mummilta joululahjaksi joskus hävettävän monta vuotta sitten, joten oli jo korkea aika saada se luetuksi.
Ehdin viikonloppuna lopultakin aloittaa Kalevalan. Runomuotoinen teksti ei ole kaikkein nopealukuisinta, mutta eipä se ole pahemmin tökkinytkään, ja ihanan hyvin sitä ymmärtää, vaikka osa sanoista onkin outoja.Hauskinta on ollut huomata, miten monet tutut sanonnat esiintyvät Kalevalassa. Lisäksi yllättävän monet säkeet ovat minulle ennestään tuttuja eri lauluista (esim. Värttinän ja Rajattoman tuotannosta sekä oman kuoroni ohjelmistosta). Esimerkiksi kuoroharjoituksissa sanoituksellaan hämmennystä herättänyt "Muinainen käkeni" löytyi suurelta osin viidennen runon lopusta (Kantelettaren versio tosin on vielä lähempänä laulamaani laulua). Konteksti, jossa Väinämöinen ikävöi Ainoa, tekee runosta ymmärrettävämmän.
Nyt tekee mieli lukaista myös Koirien Kalevala taas pitkästä aikaa. Pitänee lainata se, kun seuraavan kerran käyn vanhempieni luona.
(En koskaan ole käynyt näin usein elokuvissa, mutta koska kavereita oli menossa, niin menin sitten minäkin heidän kanssaan.) Mutta sitä Thor: Ragnarökiä katsellessa tuli mieleen, että olisihan se hienoa, jos Hollywood filmaisi Kalevalastakin elokuvan. Mutta ei se toisen laulaminen suohon ehkä olisi niin näyttävän näköistä...
Suomalainen lukupiiri
Books mentioned in this topic
Kolme muskettisoturia (other topics)Katherine (other topics)
Tulta ja tuulta (other topics)
Christmas with Anne and Other Holiday Stories (other topics)
Neljä tyttöä ja viimeinen farkkukesä (other topics)
More...
Haasteeseen luetut kirjat:
1. Anna Kortelainen: Virginie! (314 sivua), 11.1.2017
2. Richard Adams: Ruttokoirat (436 sivua), 16.1.2017
3. Mazo de la Roche: Jalnan synty (401 sivua), 4.2.2017
4. Pat Conroy: Vuorovetten prinssi (672 sivua), 16.2.2017
5. Nathaniel Hawthorne: The Scarlet Letter (203 sivua), 28.4.2017
6. Vikram Seth: Sopiva nuori mies (1271 sivua), 5.5.2017
7. L. M. Montgomery: Pat of Silver Bush (288 sivua), 5.7.2017
8. Alexandre Dumas: Kolme muskettisoturia (960 sivua), 6.8.2017
9. Kyllikki Villa: Pakomatkalla - Toinen lokikirja (187 sivua), 30.9.2017
10. Elias Lönnrot: Kalevala (343 sivua), 23.11.2017
11. Timothy Findley: Pianomiehen tytär (440 sivua), 25.11.2017
12. Bill Bryson: Mother Tongue: The Story of the English Language (269 sivua), 1.12.2017
(luettu 5784/5784 sivua)
Tässä vielä "bonuksena" sellaiset omasta kirjahyllystä lukemani kirjat, joita en sisällytä varsinaiseen haasteeseen siksi, että ne eivät ole ehtineet pölyttyä hyllyssä kovin kauaa:
+1. J. K. Rowling, Jack Thorne & John Tiffany: Harry Potter and the Cursed Child - Parts One and Two (343 sivua), 17.3.2017 (sain joululahjaksi 2016)
+2. René Goscinny & Jean-Jacques Sempé: Nikke on paras (329 sivua), 17.4.2017 (poimin isoisän jäämistöstä reilu vuosi sitten)
+3. George Orwell: 1984 (268 sivua), 12.5.2017 (myös isoisän jäämistöstä, minkä lisäksi olen lukenut kirjan aiemmin suomeksi, joten se ei ehkä ihan täytä haasteen kriteerejä)
+4. Michael Sherborne: Nineteen Eighty Four: York Notes Advanced (112 sivua), 13.5.2017 (viimeisiä isoisältä saamiani kirjoja)
+5. Nevil Shute: On the Beach (312 sivua), 23.5.2017 (luin kirjastosta keväällä ja ostin kesällä kierrätyskeskuksesta myös omaan hyllyyn, eli ei ihan täytä kriteerejä)
+6. Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja (248 sivua), 23.5.2017 (luin kirjastosta keväällä ja löysin myöhemmin kirjankierrätyksestä myös omaan hyllyyn, eli ei ihan täytä kriteerejä)
+7. Jack London: Susikoira (245 sivua), 15.7.2017 (hankin kaverille, luin itsekin ja poimin vielä kirjankierrätyksestä toisen kappaleen omaan hyllyyni)
+8. Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija (212 sivua), 24.9.2017 (poimin kesällä kirjankierrätyksestä)
+9. Charles Dickens: Suuria odotuksia (519 sivua), 9.11.2017 (poimin kesällä kirjankierrätyksestä)
+10. Bram Stoker: Dracula (449 sivua), 25.11.2017 (ostin keväällä kirppikseltä)
+11 Madeleine Wickham: Swimming Pool Sunday (304 sivua), 11.12.2017 (poimin vuosia sitten kirjankierrätyksestä - olisin laittanut tämän varsinaiseen haasteeseen, jos se ei olisi ollut jo täynnä)
(+3341 sivua)
...ja vielä "bonuksen bonuksena" omasta hyllystä uudelleen luetut kirjat (todisteena siitä, etten kerää niitä kirjoja ihan turhaan):
++1. Jane Austen: Pride and Prejudice (329 sivua), 7.2.2017
++2. Jukka Parkkinen: Suvi Kinos ja puuttuva rengas (201 sivua), 29.6.2017
++3. Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen (779 sivua), 28.7.2017
++4. J. L. Brisley: Milli-Molli (266 sivua), 12.8.2017
++5. René Goscinny & Jean-Jacques Sempé: Pikku Nikke (153 sivua), 25.9.2017
++6. Michelle Magorian: A Little Love Song (342 sivua), 12.12.2017
++7. Ann Brashares: Neljä tyttöä ja maagiset farkut (297 sivua), 13.12.2017
++8. Jalmari Finne: Valkoinen torakka (86 sivua), 14.12.2017
++9. Ann Brashares: Neljän tytön farkkukesä (356 sivua), 14.12.2017
++10. Ann Brashares: Neljä tyttöä ja viimeinen farkkukesä (324 sivua), 15.12.2017
++11. Ann Brashares: Neljä tyttöä � ikuisesti ystäviä (364 sivua), 16.12.2017
++12. James Houston: Aavekettu (346 sivua), 18.12.2017
++13. Nevil Shute: A Town Like Alice (351 sivua), 19.12.2017
++14. L. M. Montgomery: Christmas with Anne and Other Holiday Stories (224 sivua), 28.12.2017
++15. Anya Seton: Katherine (621 sivua), 29.12.2017
++16. Ilmari Kelo: Tulta ja tuulta (368 sivua), 31.12.2017
(++5407 sivua)
Kaiken kaikkiaan olen siis lukenut tänä vuonna 39 omistamaani kirjaa, yhteensä 14 532 sivua.