Suomalainen lukupiiri discussion
Vuosi 2020
>
Yleistä
date
newest »


Onneksi on pitkä joululoma aikaa, ja kerrankin on vastuullisen ihmisen valinta tosiaan pysyä kotona lukemassa.
Ikävästi julkaisivat nyt sitten ensi vuoden Popsugar-haasteen ja se näytti kyllä ihan hauskalta, liekohän tuota pystyn oikeasti malttamaan mieleni ja pysyttelemään siitä erossa? Ensi vuonna olisi kyllä hyvä tilaisuus noudattaa Desrtorumin taktiikka ja ottaa vain advanced-osio täyteltäväksi, se kun näytti keskittyvän tällä kertaa oman TBR-hyllyn ympärille.

Jospas ensi vuonna taas paremmalla menestyksellä?

Ensi vuonna ainakin uudella yrityksellä :)
Itse olen tänä vuonna harjoitellut juuri asioiden kesken jättämistä (kirjojen, sarjojen), ilman huonoa omaatuntoa. Se on kyllä itsestä tuntunut lopulta vapauttavalta ja konkreettisesti vapauttanut aikaa muihin juttuihin (tai niihin kirjoihin joihin oikeasti haluaa tarttua).
Aika lailla vuosi sitten palasin takaisin töihin loppuun palamisen jälkeen ja vuosi on ollut aika rankka. Mutta jos jotain positiivista, niin suorittamista on pystynyt katsomaan hiukan eri tavalla.

Mutta niin, yllättävän vähän ahdistaa ajatus siitä, etten saa kaikkia lukuhaasteita kunnialla maaliin tänä vuonna. Ehkä minä olen sitten kypsynyt tai jotain :D Ylipäätään lähdin tänä vuonna liikenteeseen vähän rennommalla asenteella lukemisen suhteen, sekin on saattanut vaikuttaa. Toki myös maailmantilanne auttaa laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen.

Katsoin minäkin nyt tuon Popsugarin ja tosiaan toi advaced-osio olisi kyllä loistava ensi vuonna kun siinä on kaikki kohdat omasta TBR-listasta. En vain ymmärtänyt tuota DNF book-kohtaa? Mitä sillä haetaan?

Niin minäkin sen aattelin, ei vaan niin selkeästi mene enää TBR-lukemiseen kun ei sellaiset minulla enää siellä ole. Voi olla hankala kohta kun en yleensä kyllä halua enää palata sellaisiin kirjoihin jotka olen jättänyt kesken...



Ehkä tähän pitää kaavailla sitten sitä American Gods:ia :D
Books mentioned in this topic
Kolmen kappaleen probleema (other topics)Lady Chatterleyn rakastaja (other topics)
Keisarin kullanmuru (other topics)
Lady Chatterleyn rakastaja (other topics)
Herran tarhurit (other topics)
More...
Vanhoista suosikeista omassa hyllyssä ja maailmanympärimatkassa riittää vielä luettavaa. Lisäksi olisi ihan kiva, jos jonain v..."
Tuon ensi vuoden Seinäjoen kirjaston haasteen voisi kyllä katsoa. Tulisi vähän jotain uutta!
Sain tänään viimeisen kirjan luettua Popsugarin advaced-osioon. Tämä tarkoittaa sitä, että minulla olisi enää yksi haastekirja tälle vuodelle. Se on Oma kirjahylly-haasteen viimeinen kirja, jota olen jo aloitellut. Eli siinä mielessä asiat on aika hyvin aikataulussa. Loppu vuoden voikin sitten lukea fiilispohjalta.